Auli Suvanto-Salokannel: SISÄISTETTY VALO ja väri

Haagalaisen lapsuuteni valo oli siniharmaa.

Se heijastui vinyylilattiasta. Paistoi sisään pohjoisenpuolen ikkunoista ja täytti hämärät huoneet. Aamuisin siihen sekoittui vuodenajasta riippuen hiukan hentoa keltaista auringon hipaistessa parveketta. Posliinikukan kukinnot kiemurtelivat pitkin seiniä ja lisäsivät kylmien värien kulkua. Vain oranssi yritti sekoittaa harmoniaa heijastumalla viereisen kymmenkerroksisen talon ikkunoista ilta-auringon aikaan.

Pihalla kaikki oli toisin. Mankelin seinää pitkin kulkevat muurahaiset olivat lämpimässä värissä tarvittava mustanruskea lisä. Silmiä melkein sulkemalla kallio näkyi punaisena, asfaltille sateen jälkeen jäänyt kastemato, punaruskeaa sinimustalla. Lumi ja aurinko: kaipaus kirkkauteen, kuka pyyhki pois sävyt.

Teini-iässä perheeni muutti ehkä alle kilometrin verran. Uudessa huoneessa oli ruskean ja lämpimän keltaisen värinen tapetti, hyvänolon värejä. Joskus öisen keskuspuiston takaa näkyi punaoranssia, keltapunaista ja hivenen turkoosia, joka muuttui siniharmaaksi. Öiset puiston puut tummuivat sitä mukaa kun aurinko katosi yhä syvemmälle.

Myöhemmin Amsterdamin ateljeessani pohjoisen ikkunan valo oli maalaamiseen tarvittava lapsuuden siniharmaa. Parhain valo, siniharmaa: kaikki sävyt näkyivät. Silmän oli helppo tehdä töitä. Ateljeen etelänpuoleinen ovi aukesi sisäpihalle, missä söin eväsvoileipiäni hyvänolon keltaruskeassa auringonkukkien keskellä. Kumpaakin tarvitsin, jotta taulusta tulisi kokonainen: sävyihin koulutettua silmää ja selkärangassa tuntuvia värejä.

Auli Suvanto-Salokannel

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haagan Taideseuran perinteinen joulubasaari 25.-26.11.2017