Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2013.

Vilkkaasti mennään vuotta 2013!

Näyttelyjä laajenevasti Haagan Taideseura laajentaa näyttely- ja koulutustoimintaa. Ensin mainitussa aloitus jo tapahtui, kun Espanjan Andalusiassa Mijasin kaupungin kulttuurikeskuksessa päättyi tammikuussa näyttely Andalusian International Artists –ryhmän kanssa. Tapahtuma sai laajaa julkisuutta aurinkorannikon merkittävimmissä tiedotusvälineissä.   Ja syksyllä, jos kaikki hyvin menee, on gallerianäyttely Fuengirolassa. Samoin syyskuussa täällä kotimaassa, Porvoossa. Vuosinäyttely Kevään tuulet Sanomatalon Mediatorilla helmi-maaliskuun vaihteessa onnistui hyvin, jopa yli odotusten. Väkeä kävi runsaasti, ostajiakin, mikä aina ilahduttaa. Esillä oli 56 taideseuran jäsenen teoksia. Aivan uuttakin on tulossa. Kesänäyttely avataan la 25.5. 2013 klo 13-16 Ikkalan kartanon navettagalleriassa ja on nähtävissä kesäkuun loppuun saakka. Kartano sijaitsee Nummi-Pusulassa. Retki sinnekin kannattaa tehdä, onhan matka Helsingistä vain noin 70 km. Suosittu lasten taidekerho Viime jouluk

Liisa Kuusisto yhteisnäyttelyssä Akvartissa

Kuva