Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Seppo Piiraisen taidegrafiikkaa Kanneltalon vitriineissä

Seppo Piiraisen taidegrafiikkaa 3.1.2020-30.1.2020 kulttuurikeskus Kanneltalon vitriineissä "Taidegrafiikan olen todennut itselleni parhaiten luontuvaksi ilmaisutavaksi. Eri tekniikoita olen opiskellut jo vuosikymmeniä mm työväenopistojen kursseilla. Yleensä teokseni syntyvät  yksittäisestä kuvaideasta jonka merkitystä ja herättämiä tunteita pohdiskelen. Lisäilen siihen sitten eri kuvaelementtejä. Toisinaan kuitenkin esimerkiksi jokin uusi tekniikka inspiroi vapaisiin  kokeiluihin mikä tarjoaa virkistävää vastapainoa suunnitelmalliselle työskentelylle. Mietiskelen objektien merkitystä erilaisissa ympäristöissä ja eri mittasuhteissa. Koen työtavassani eräänlaista poesiaa: runoilijakin hakee sanoille useita merkityksiä joiden avulla ideat risteävät ja ajatus muuttaa suuntaa. Lopputuloksen toivon hyvän runon lailla olevan hiukan yllättävän, tiiviin ja ajatuksia herättävän. Viime aikoina olen  erityisesti halunnut tutkia ja kuvata luonnossa esiintyviä muoto

Raimo Ketolaisen valokuvanäyttely

"Sumua ja sisäänkäyntejä" Raimo Ketolaisen valokuvia koko tammikuu ajan Ravintola Wellamossa   Katajanokalla sen aukioloaikoina. Laivastokatu 18, talon pääty / Vyökatu 9, ja portaat alas Tervetuloa, Raimo Ketolainen

Haagan Taideseuran joulu- ja uudenvuodentervehdys

Hyvää joulunaikaa ja taiderikasta uutta vuotta  seuran jäsenille, kannatusjäsenille ja kaikille muille ystävillemme. Kiitos vuoden 2019 hallitukselle. Tästä on uuden hallituksen hyvä jatkaa. Ensi vuodelle on luvassa jälleen kerran paljon ohjelmaa:  ensimmäinen jäsenkokouksemme on 15.01. Hatarassa klo 18.00. Helmikuussa meillä on muotokuvamaalausnäyttely omassa Taidekellarissamme ja maaliskuussa seuran vuosinäyttely Kaapelitehtaan Puristamossa. Nähdään ensi vuonna, Auli Suvanto-Salokannel

Kulttuurikeskus Kanneltalon vitriininäyttely

Kanneltalon vitriineissä 1.11-29.11.2019 Jaana Saxelinin valokuvia, asetelmia. "Ensimmäisellä maalauskurssilla jouduin maalaamaan pihlajanoksan maljakossa. Aihe oli mielestäni  vanhanaikainen ja vihasin asetelmia,  olinhan vasta hieman yli kahdenkymmenen. Tämän vuoden alussa ajatus valokuva-asetelmista alkoi kiinnostamaan ja nyt nautin niiden kuvaamisesta."

Pohjois-Haagan kirjaston marraskuun viriininäyttely

Marraskuun ajan Pohjois-Haagan kirjaston vitriinissä Helen Jäntin muotokuvia

POPUP-SOPPAA TAITEEN ÄÄRELLÄ HAAGASSA

KEITTOLOUNASTA TARJOLLA POPUP-RAVINTOLASSA LA 19.10.2919 KLO 11-14 Haagan taidekellari, Aino Akcten tie 8 E, Pohjois-Haaga Tervetuloa popup-ravintolaan keittolounaalle la 19.10.2019  klo 11 lähtien. Tarjolla on valinnaisesti kala- tai kasviskeitto leivän ja kahvin kera. Hinta 7 €, otathan käteisrahaa mukaan! Tarjoilu jatkuu niin kauan, kun keittoja riittää, korkeintaan kuitenkin klo 14 saakka. TUTUSTU MYÖS SYYSKATTAUS-NÄYTTELYYN Taidekellarissa vietetään la 19.10.2019 klo 11-15 myös näyttelyn avajaispäivää. Esillä on Haagan Taideseuran jäsenten tekemää grafiikkaa ja veistoksia. Noin klo 12 taiteilijat esittelevät grafiikan tekniikoita. Myöhemminkin ehtii. Näyttely on avoinna 3.11.2019 saakka ke 14-17 ja la-su 11-15. Tervetuloa popup-sopalle ja näyttelyyn! Osoite: Haagan taidekellarin löydät Thalian aukion liiketalon takapihalta osoitteesta Aino Akctèn tie 8 E, Pohjois Haaga. Thalian aukiolta tultaessa, kierrä vasemmalta päädyn ympäri takapihalle, löydät E-portaan heti
HAAGAN TAIDEKELLARIN SYYSKATTAUS GRAFIIKKAA JA VEISTOKSIA 19.10.-3.11.2019 AVAJAISET LA 19.10.2019 Tervetuloa näyttelyn avajaispäivään la 19.10.2019 klo 11-15 Haagan taidekellariin. Esillä on Jouni Onnelan grafiikkaa ja veistoksia sekä grafiikkaa taitelijoilta Hillevi Grönholm, Aija Johansson, Irmeli Linna, Seppo Piirainen ja Auli Suvanto-Salokannel. Näyttelyn avaustuokiossa noin klo 12 taiteilijat esittelevät erilaisia grafiikan tekniikoita. Popup-lounasta tarjolla myös! Avajaispäivänä taidekellarissa toimii myös popup-ravintola tarjoten  keittolounaita klo 11 lähtien. Tarjolla on valinnaisesti kala- tai kasviskeitto leivän ja kahvin kera. Hinta 7 €, otathan käteisrahaa mukaan! Tervetuloa näyttelyyn ja myös popup-sopalle Myöhemminkin ehtii: Näyttely on avoinna su 3.11.2019 saakka ke 11-15 ja la-su 11-15. Tervetuloa! Osoite: Haagan taidekellarin löydät Thalian aukion liiketalon takapihalta osoitteesta Aino Akctèn tie 8 E, Pohjois Haaga. Thalian aukiolta tultaessa, kier

Kulttuurikeskus Kanneltalon Haagan Taideseuran lokakuun näyttely

Kulttuurikeskus Kanneltalon vitriineissä lokakuun ajan: maalauksia ja grafiikkaa Auli Suvanto-Salokannel             &                 Leena Mustonen

Haagan Taideseuran näyttely Galleria Allissa Keravalla

Haagan Taideseura vierailee  Galleria Allissa  3.-15.9.2019 Avajaiset 2.9.2019 klo 17-19. Näyttelyssä on esillä taideseuran jäsenten maalauksia, grafiikkaa, valokuvia, keramiikkaa ja pronssiveistoksia. Tervetuloa! Galleria Alli  Paasikivenkatu 9, Kerava Pieni puutalo aivan Keravan juna-aseman tuntumassa. Asemalaiturilta vain parisataa metriä.

Blues Cafe Haagassa to 15.8.2019

Taiteiden yö 2019: Haagan Taideseuran järjestämä Blues Cafe Haagassa to 15.9.2019 kl 17-20 Ilkankulma, Ilkantie 16 B, Pohjois-Haaga Tervetuloa viettämään Taiteiden yön alkuiltaa tai pyörähtämään vaikka hetkeksi tarjoilun ja musiikin pariin blueskahvilaan jo klo 17 lätien. Vapaa pääsy! Jalat vipattamaan saa sitten svengaava blues, kun Frim-Fram aloittaa esiintymisen klo 18.30. Frim-Fram soittaa monipuolista ja svengaavaa bluesia mukaansatempaavalla otteella. Kaksi laulajaa, saksofoni, kitara, stompbox ja huuliharppu takaavat poikkeuksellisen tanakan meiningin. Duossa soittavat ja laulavat Sirpa Suomalainen ja Juki Välipakka. Tervetuloa! lkankulma löytyy Ilkantien ja Eliel Saarisen tien risteysympyrän reunalta, matala rakennusosa kahden kerrostalon välissä. Viereisille pysäkeille tulee runsaasti busseja, kuten 40, 41, 43, 51, 52, 56, 550 ja 552. Tapahtumaa tukee: HELSINGIN KULTTUURIKESKUS

Akvarelleja Elimäellä

Haagan Taideseuralaiset, jos kesäiset matkanne kulkevat Kouvolan tietä ja läheltä Elimäkeä, niin tervetuloa tutustumaan yhteisnäyttelyyn kesäkahvila Piikaan ja Renkiin, joka sijaitsee Mustilan Arboretumin naapurina. Näyttely on avoinna 2-31.8.2019. Ohessa näyttelyjuliste. Terveisin, Riitta Kärkkäinen

Eläimiä ja luontoa -näyttely

Galleria Papu 30.07.-7.9.2019 Haagan Taideseuran jäsenet Teri Kovács-Uboh ja Sari Nieminen toivottavat sinut tervetulleeksi näyttelynsä avajaisiin ma 29.7.  klo 17-19. Galleria Papu, Mariankatu 24, Helsinki

Kesäretki Villa Vesperiin

Tervetuloa tutustumaan Haagan taideseuran jäsenen, Mikael Vesperin ,  erämaa-ateljee Villa Vesperiin Lopelle. Villa Vesperintie 11 12630 Sajaniemi Ilmoitathan tulostasi 041 4528 555, niin Mikael  on varmasti  paikalla.

Kanneltalon kahvilan vitriininäyttelyt kevätkaudella 2019

Haagan Taideseuran jäsenien töitä on esillä kuukausittain Kanneltalon kahvilan vitriineissä Helsingissä. Ohessa kevään 2019 näyttelyitä: Kesä-Heinäkuu 2019  Irmeli Linnan maalauksia Huhtikuu 2019 Mikael Vesperin maalauksia Maaliskuu 2019 Hillevi Grönholmin akvarelleja Helmikuu 2019 Suvi Innasen grafiikkaa Tammikuu 2019 Marja Kuparisen maalauksia

Jouni Onnela: Vaistoin - Instinctual Galleria Rantakasarmissa

Jouni Onnelan näyttely  Vaistoin - Instinctual 23.5.-23.6.2019 ja avajaiset ke 22.5.2019 klo 17-19  Galleria Rantakasarmi, Suomenlinna, Helsinki. Esillä on veistoksia ja maalauksia. Näyttely on avoinna ti-to 12-17.30 ja pe-su 11.30-16. Galleria  on heti Kauppatorilta tulevan lautan laiturin edessä.  Suomenlinna on muutenkin hieno kesäretkikohde! Tervetuloa!

Allan Wilénin yksityisnäyttely Kampin palvelukeskuksessa

Tervetuloa avajaisiini Kampin palvelukeskuksen Systerisaliin  tiistaina 4.6.2019 kello 9-10.30. Näyttelyni on taidevitriineissä ja auki koko kesä- ja heinäkuun paikan aukioloaikoina. Systerisali on Kerho 92:n tiloissa, kahvilan vieressä ensimmäisessä kerroksessa. ( Salomoninkatu 21 B,  00100 Helsinki). Ystävällisesti, tervetuloa Allan Wilén . Lisätietoja tekstiviestein 0505625336

Näyttelyitä Pohjois-Haagan kirjastossa kevätkaudella 2019

Haagan Taideseuran jäsenien töitä on esillä kuukausittain Pohjois-Haagan kirjastossa. Ohessa kevään 2019 näyttelyitä: Maaliskuu 2019 "Kyyhkyjä idästä" - Eila Karhun maalauksia Toukokuu 2019 "Loma mielessä" - Marjut Chughin maalauksia

Haagan Taideseuran Vuosinäyttely 2019

Sinikka Lintukankare Tyylitellen öljyvärimaalaus Haagan Taideseuran Vuosinäyttely 2019 HAAVEITA, UNELMIA, UTOPIOITA 2.-14.4.2019 Kaapelitehdas, Puristamo Tallberginkatu 1 B 00180 Helsinki Avajaiset ti 2.4.2019 klo 17-20. Avoinna ma-pe 11-18 ja la-su 12-18. Tervetuloa! Haagan Taideseura ry

Mikael Vesperin vitriininäyttely Kanneltalon kulttuurikeskuksessa

Sari Nieminen yhteisnäyttelyssä

SARI NIEMINEN YSTÄVIÄ 2.4-29.4.2019 Avajaiset 2.4.2019 Klo 17-19 Ravintola Oiva Vuodesta 1940 Porthaninkatu 5 00530 Helsinki Avoinna ravintolan aukioloaikoina www.ravintolaoiva.fi Tervetuloa! Yst, terveisin, Sari Nieminen

Haagan Taideseuran ystävänpäiväkuvia

Haagan Taideseuran ystävänpäivänä 14.2.2019 kokoontui koko joukko seuralaisia ja haagalaisia seuran Kellarigalleriaan. Herkuttelun, leivonnaisten ja Thalian aukion pizzapaikan yllätyspizzan lisäksi Robert Mercier lausui runojaan suomeksi ja ranskasi. Alttoviulisti Laura Kajander soitti Bachin kappaleita ystävänpäivänäyttelyn lomassa . Kiitokset kaikille leipojille, ohjelman vetäjille- ja järjestelijöille. Tällainen päivä järjestetään toistekin. Arpajaisissakin  voitti melkein joka toinen arpa.  !

Sari Nieminen ja Teri Kovacs mukana ryhmänäyttelyssä Galleria Art Fridassa

*LINTUTARHA* 23.2.-14.3. 2019 Tuula Ahvenvaara Lotta Blomroos Anneli Honkonen Teri Kovacs Susanna Leino Elina Liikanen Tuula Moilanen Sari Nieminen Marja Paasio Henna Paasonen Tanja Talaskivi-Munther Jouni Tapio Sari-Aino Tolonen Avajaiset la 23.2. klo 12-16  Tervetuloa! *Galleria Art Frida* Korkeavuorenkatu 25, 00130 Helsinki 050 5629237 www.artfrida.fi  < http://www.artfrida.fi > ke 12-17, to 12-15, pe 12-17, la-su 12-16 Osa tuotosta menee Heinolan lintutarhalle. www.heinolanlintutarha.fi

Auvo Aaltolan maalauksia Galleria ravintola Wellamossa

Auvo Aaltola Maalauksia ”MUUNNELMIA” 5. - 28.2.2019 Galleria ravintola Wellamo Vyökatu 9/ Laivastokatu 18, Katajanokka, Helsinki Avoinna: ti-pe        11-14 (lounas) ti-la        17-23 su           14-21

Ystävänpäivä-tapahtuma Pohjois-Haagassa to 14.2.2019

Ystävänpäivätapahtuma Pohjois-Haagassa torstaina 14.2.2019 klo 14-19 Ohjelmassa mm. - taidenäyttely, teemana Ystävyys - ystävänpäiväkahvila - lapsille taiteilua - arpajaiset - musiikkiesitys n. klo 17:30 alkaen        Laura Kajander, alttoviulu        J.S.Bach: osia soolosellosarjoista Vapaa pääsy. Tervetuloa! Haagan taideseura ry, Haagan Taidekellari Aino Ackténtie 8 E (Thalian aukio, kellaritila takapihan puolella) 00400 Helsinki

Suvi Innasen taidetta Kanneltalon kahvion vitriineissä 3.2. - 26.2.2019

Suvi Innasen taidetta Kanneltalon kahvion vitriineissä  3.2.2019-26.2.2019

Raimo Ketolaisen valokuvia

Raimo Ketolaisen valokuvanäyttely Kameraseuran tiloissa, os. Eerikinkatu 46. Näyttelyyn pääsee tutustumaan vain julisteessa mainittuina aikoina.

Aija Johanssonin valaistuja batiikkitauluja Ravintola Willihanhessa

Aija Johanssonin valaistuja batiikkitauluja Ravintola Willihanhessa Puustellinaukio 8 Malminkartano. Auki tammikuusta helmikuun 2019 loppuun asti. (20.2 ke. Kirjailija Heikki Niska lukee runojaan klo 19-20)  Aija Johansson pyrkii olemaan paikalla perjantaisin klo 19-21.

Näyttelyjä Riistavuoren palvelukeskukseen

Haagan Taideseura on sopinut Riistavuoren palvelukeskuksen kanssa pitävänsä sen tiloissa Etelä-Haagassa sovittuina aikoina näyttelyjä. Ensimmäinen näyttely on esillä helmikuun ajan. näytteillepanijat: Laura Majuri-Heini, sekatekniikalla tehtyjä maalauksia Jaana Saxelin, valokuvia Raija-Leena Virtanen, akvarellimaalauksia Auli Suvanto-Salokannel, keramiikkaa   Riistavuoren palvelukeskus, Isonevantie 28, 00320 Helsinki

Riitta Kärkkäinen mukana yhteisnäyttelyssä Akvart-galleriassa

PUUPIIRROSATELJEE HELMIKUUN 2019 ALUSSA

PUUPIIRROSATELJEE - UUTTA OSAAMISTA Haagan taideseura järjestää mahdollisuuden opiskella puupiirtämisen perusteet: Aika ja paikka    Hatarara, Aino Acktén tie 8 E, Pohjois-Haaga    la 2.2.2019 klo 10-15, laatan valmistus ja kaiverruksen aloitus    la 9.2.2019 klo 10-15, vedostus (väliviikolla laatan kaiverrus valmiiksi)    Vetäjänä Pinja Lahti. Kohderymä    Taideseuran jäsenet ja kannatusjäsenet. Myös muita otetaan, jos tilaa on.    Osallistujamäärä korkeintaan kymmenen. Osallistumismaksut Kurssimaksu 48€, materiaalikuluja kork, 15€ (yhteisostona laatat, lakka, värit, paperit yms.) Välineistö Osallistujien omia välineitä, kuten mahdollisimman monella puupiirrostaltta/-taltat (lainattuna tai ostettuna). Näistä annetaan tarkempia ohjeita iImoittautuneille. Ilmoittautuminen Ilmoittaudu 16.1.2019 mennessä sähköpostilla: jounimatias.onnela(at)gmail.com Voit myös ilmoittautua puhelimitse tai tekstiviestillä, ja myös pyytää lisätietoja: Jouni Onnela puh. 0400 414640.

Marja Kuparisen yksityisnäyttely

Marja Kuparisen vitriininäyttely kulttuurikeskus Kanneltalossa koko tammikuun ajan Kanneltalon aukioloaikoina. Yksityiskohta teoksesta: Puutarhan kevät 

Sari Niemisen yhteisnäyttely

teokset ylhäältä alaspäin: Susanna Leino, Henrik Sjöström, Sari Nieminen   12.1.-31.1.2019 Sari Nieminen yhteisnäyttelyssä   25 x 25   Avajaiset 12.1.2019 klo 12-16.00 Galleria Art Frida näytteillepanijat: Anni Aalto Eivor Ewalds Maija Annikki Ikonen Melina Karell Janne Laine Susanna Leino Sari Nieminen Pamela Puntti Ulla Repo Henrik Sjöström Tervetuloa! (Joulunäyttely on avoinna vielä 9.1.-10.1.2019) Galleria Art Frida Korkeavuorenkatu 25, 00130 Helsinki 050 5629237 www.artfrida.fi < http://www.art frida.fi > ke 12-17, to 12-15, pe 12-17, la-su 12-16