Lokakuun 2022 yksityisnäyttelyt Kanneltalo, Riistavuori ja Pohjois-Haagan kirjasto

 

 

Riistavuoren palvelukeskuksen vitriininäyttely lokakuu
Marjut Salonen

"Maalauksiani -näyttely sisältää kolmivuotisten kuvataiteilijan
opintojeni aikana valmistuneita teoksia. Teokset ovat sekä akryyli-
että pigmenttivärein toteutettuja. Pidän itse runsaista väreistä ja
ekspressiivisestä, hieman graafisestakin tyylistä. En vieläkään ole
saanut tarpeekseni ihmisten maalaamisesta, jatkan erilaisten
tekniikoiden ja maalaustyylien kokeilemista ihmisten kautta. Opintoni
sain päätökseen tänä syksynä mutta koen omalla kohdallani
opettelun ja tutkimisen vasta olevan alussa. "


Kanneltalon vitriininäyttely lokakuu
Jaana Saxelin

Jokaisessa vuoden ajassa on kauneutta, vaikka talvi ei ole minun "lemppari".
Luonnosta saan voima, keväisestä lintujen laulusta ja syksyisestä hiljaisuudesta, kesän kauneutta unohtamatta. Valokuvanäyttely.

 

Pohjois-Haagan kirjaston ikkuna- ja vitriininäyttely lokakuu
Aija Johansson ja Anne Buljugin

Aijan Batiikkitauluja lokakuun ajan Pohjois-Haagan kirjaston ikkunoissa.

Kaupintie 4. Batiikki on vahamaalausmenetelmä luonnonkuiduille kuten puuvilla, pellava, silkki,t. silkkisametti. Taulut ovat myytävissä, yht.  aija_johansson@hotmail.com

Aija on myös Haagan Taideseuran jäsen ja Suomen batiikkitaiteilijoitten yhdistyksen perustajajäsen.  Kuvassa on Tytti-koira.

 Annella on kirjastossa maalauksia.

                                                        Aija Johansson





Jaana Saxelin




Marjut Salonen



 



Kommentit