YHTEENVETO HAAGAN TAIDESEURAN RAKUKURSSEISTA

YHTEENVETO HAAGAN TAIDESEURAN RAKUKURSSEISTA
Rakupoltto on lähtöisin 1500-luvun Japanista. Osa seuran jäsenistä halusi perehtyä tähän polttotekniikkaan ja otti osaa Rakuttaren kursseihin. Maaliskuussa teimme ensin Hatarassa omaan tahtiin teoksia rakusavesta, mikä on koosteeltaan ”rosoisempi”. Töiden koko piti suhteuttaa raku-uunin kokoon. Siihen on jäätävä tarpeeksi ilmaa polttolevyn ympärille. Teosten kuivumisen jälkeen, ne raakapoltettiin normaalissa keramiikkauunissa. Tämän jälkeen savityöt oli vielä lasitettava eri rakulasitteilla (väreillä). Mietimme, mitkä osat jätämme lasittamatta, sillä nämä lasittamattomat osat palaisivat savuisenmustiksi prosessissa. Nyt toukokuun alussa ajoimme Tammelaan entisen Kohon tehtaille, missä kokosimme polttopaikan. Paikalla levittelimme kaksi sahanpurukasaa hiekkakasalle. Asetimme valmiiksi kaksi savustustynnyriä purukasojen viereen. Uunista valtavilla pihdeillä nostetut teokset upotettiin sahanpurukasoihin, minkä jälkeen ne jäähtyivät hitaasti savustustynnyreiden alla. Raku-uuni toimi kaasulla. Jäähtymisen jälkeen teokset nostettiin asfaltille, missä ne vielä kasteltiin ennen vesisaaviin siirtoa. Jäähtymisprosessi ei saa olla liian nopea. Viimeinen vaihe oli rakutöiden hankaaminen vesiastiassa. Tässä prosessissa kukin pystyi määrittelemään, paljonko savua halusi antaa jäädä teokseen. Ohessa kuvia prosessista. Lisäämme myöhemmin videon tapahtumasta.

Kommentit